Tutustu verkkokauppamme etuihin

25.10.2022


Tervetuloa käyttämään verkkokauppaamme!

Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme ja toiminnallisuuksia saadun palautteen perusteella. Paljon on vielä tehtävää, mutta kiitostakin on saatu käyttäjiltä.

Verkkokauppamme tavoite ei ole siirtää asiakkaita pois henkilökohtaisen palvelun piiristä, vaan tarjota yksi myyntikanava lisää. Verkkokauppa soveltuu käyttöön esimerkiksi tilanteessa, jossa ostettavat tuotteet toistuvat samoina. Hankinnan voi tehdä itsenäisesti juuri silloin, kun on sopiva hetki. Verkkokaupassa ei ole ruuhkia, siellä voi asioida milloin vain eikä viesteihin tarvitse odottaa vastausta. Verkkokaupan käytöstä voi olla hankinnoissa hyötyä myös alla mainittujen etujen kautta.

Henkilöstömme on aina käytettävissäsi, jos etsimääsi tuotetta ei löydy verkkokaupasta tai haluat muuten lisätietoja esimerkiksi soveltuvuudesta käyttöön. Sillä ei ole merkitystä, käytätkö verkkopalvelua vai asioitako henkilökohtaisesti. Tarvittaessa voimme palautteen perusteella lisätä halutut tuotteet verkkokaupasta hankittavaksi seuraavaa kertaa ajatellen. Voit määritellä itse haluamasi verkkokaupan käyttäjät yrityksellesi. Verkkokaupassa näet suoraan omat ostoehtojesi mukaiset hinnat ja toimitusehdot, jos sellaisista on sovittu. Rekisteröitymällä ja kirjautumalla palveluun, näet myös saatavuuden tuotteille.

Outlet-osioon olemme keränneet yksittäisiä tuotteita todella houkuttelevin poistohinnoin. Tuotevalikoima vaihtuu jatkuvasti ja näitä tuotteita ei voi tilata enempää, vaan myymme kyseisillä ehdoilla vain kulloinkin tarjolla olevan erän.

Olemme avanneet myös kampanja-osion sivuillemme, josta löydät käynnissä olevat kampanjat ja niihin liittyvät tuotteet helposti yhden klikkauksen kautta.


Rekisteröitymällä verkkokaupan asiakkaaksi voit hyödyntää seuraavia etuja:

  • Uuden rekisteröityjän -10% etu ensiostoksesta*
  • Pienet hankinnat voi tilata edullisemmin postin automaattiin
  • 150€ ylittävistä verkossa tehtävistä kertaostoksista emme peri rahtikulua**
  • Asiakasnumerosi takana olevat myynti- ja toimitusehdot löytyvät myös verkkokaupasta
  • Voit jatkaa asiointia sekä verkossa että perinteiseen tapaan rinnakkain – valinta on sinun

Rekisteröitymään pääset tästä linkistä. Jos rekisteröinnissä tai käytössä ilmenee ongelmia, voit ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai alla olevan lomakkeen avulla.

Verkkokaupan valikoimaan pääset tutustumaan tästä

  • Ruudun vasemmasta reunasta löydät tuotealueemme (alimpana outlet)
  • Voit hakea tuotteita koodilla/nimellä ruudun yläosan hakukentästä
  • Ylävalikon ”Valmistaja” -kohdasta pääset toimittajakohtaisiin tuotteisiin
  • Tuote-esittely -valikon alta löytyy toimittajakohtaisia lisätietosivuja
  • Tuote-esittely -otsikkoa klikkaamalla pääset yhteenvetoon eri tuote-alueistamme ja toimittajistamme

(* Huomaathan, että etu ei koske koneita ja laitteita eikä kampanja- tai poistokori -tuotteita)
(**Koskee vain Maanterän rahtisopimuksella toimitettavia tuotteita)
(Syötä rekisteröitymisen jälkeen kassalla koodi ”MAANTERA10” ja verkkokauppa laskee automaattisesti mainitun alennuksen ostoksistasi. Pidätämme oikeuden muutoksiin.)

(tulostettava pdf – klikkaa kuvaa)
(tulosta tästä verkkokauppaesite pdf-muotoisena)


Yhteydenotto