AMB 2026 vahvisti asemaansa yhtenä Euroopan metalliteollisuuden tärkeimmistä kohtaamispaikoista

14.10.2026


Kansainvälinen metallintyöstöalan AMB-messutapahtuma päättyi 19. syyskuuta Stuttgartissa

Tapahtuma välitti jälleen vahvan ja myönteisen viestin niin Baden-Württembergin alueelle kuin koko Euroopan metalliteollisuudelle.

Viiden messupäivän aikana tapahtumassa vieraili noin 65 000 kävijää 76 maasta. Messut tarjosivat alan ammattilaisille mahdollisuuden syvällisiin keskusteluihin, investointi- ja hankintapäätösten valmisteluun sekä uusien ja nykyisten liiketoimintasuhteiden kehittämiseen.

Kävijämäärä säilyi vuoden 2024 korkealla tasolla, mutta erityisesti ammattikävijöiden päätösvalta kasvoi. 68 prosenttia kävijöistä edusti valmistavan teollisuuden päätöksentekoon osallistuvia ammattilaisia.

Viiden intensiivisen messupäivän aikana 1 195 näytteilleasettajaa 34 maasta esitteli innovaatioitaan, tuotteitaan, palveluitaan ja ratkaisujaan Messe Stuttgartin kaikissa kymmenessä messuhallissa.

 

Kävijämäärä säilyi korkealla tasolla, päätöksentekijöiden osuus kasvoi

Messukävijöiden päätösvalta kasvoi selvästi edelliseen tapahtumaan verrattuna. 14 prosenttia kävijöistä työskenteli yritys-, liiketoiminta- tai tehdasjohdossa, kun vastaava osuus vuonna 2024 oli 10 prosenttia.

Vahvasti kansainvälinen metalliteollisuuden kohtaamispaikka

AMB säilytti myös vahvan kansainvälisen asemansa. Ulkomaisten kävijöiden osuus oli 22 prosenttia kaikista messuvieraista. Kokonaisuutena AMB osoitti jälleen merkityksensä valmistavan teollisuuden keskeisenä eurooppalaisena kohtaamispaikkana, jossa uudet teknologiat, tuotannon kehittäminen, investoinnit ja liiketoimintasuhteet kohtaavat.

AMB 2026:ssa oli mukana useita Maanterän pitkäaikaisia toimittajakumppaneita

Kokosimme yhteen nostoja vierailuistamme toimittajiemme osastoilla. Alla olevien lisäksi paikalla olivat mm. Reime Noris, Hainbuch, Alesa, Boehlerit, Heule, Suhner ja Dormatec. Löydät lisätiedot nimilinkkien takaa.

Allied Machine & Engineering ja Wohlhaupter 1B44 (poraus, reiän valmistus, avartimet) osastolla oli esillä mm. uutuutena automaattisäätöinen avarrin, jonka teknologian Allied osti hiljattain kilpailijaltaan. Uutuus sopii erinomaisena jatkona jo aiemmin esiteltyyn 3ETECH -digitaaliseen näyttömoduuliin. Näytillä oli myös Accuport-tuotesarjaan uudet kovametalliset vaihtoehdot pienemmille halkaisijoille.

   

 


Ingersoll 1C51 (jyrsintä) osastolla oli vaikuttava määrä työkaluja hammastukseen (gear cutting) ja uritukseen. Alue tuntui olevan aktiivinen markkinassa tällä hetkellä. Tämä tuli esille muillakin osastoilla vieraillessa. Tuotteita esitteli paikan päällä Marcus Grebe, jolla on erittäin pitkä kokemus tuotteista.


Paul Horn 1J10 (uranpisto, katkaisu) osastolla oli esillä mm. 234-sarjan katkaisuun tarkoitetut työkalut. Sarjalla voidaan työstää aina 63mm halkaisijaan asti.

Puolustusteollisuuden merkitys näkyi messuilla useissa paikoissa, mutta kovin suoraa ja konkreettista tuotetta tai valmistetta ei luonnollisesti ollut esillä. Monipuoliseen tuotevalikoimaan, spesiaaleihin ja nopeisiin toimituksiin eriksoituneen Hornin osastolla oli näytillä kuitenkin esimerkinomaisesti tuotteita, joita heidän työkaluillaan voidaan tehdä.

Mielenkiintoisena uutuutena oli esillä myös kiekkojyrsin, jonka erikoisuutena oli yhdellä ruuvilla tehtävä säätö.

   

 

   

MAPAL 1C11 (kalvaimet, hienoporaus) osastolla oli esillä hienoporaukseen EA-Performance-System, jonka avulla työkalu voidaan säätää 10-19 mm alueella yhdellä säätöruuvilla. Työkalu oli esillä mittalaitteen kanssa, jolla voitiin osoittaa toimivuus käytännössä.

Osastolla olivat esillä myös uudet suuren syötön jyrsintapit, pitimet pienille halkaisijoille ja erikoistuutena haastaville, mm. komposiittimateriaaleille tarkoitettu pora. Porassa kovametalliseen kärkiosaan on liitetty laserilla hiottu timanttikärki. Ratkaisu pitää poran kärjen terävänä kuluessaan.

   

 

 

LMT Tool Systems 3D20 (kierteytys) osastolla huomio keskittyi erityisesti Suomenkin markkinoilla hyvin menestyviin kierteytysrulliin. Esittelykappaleena oli melko järeä, mm. tuulivoimaloiden perustuksiin ja roottoreiden pultituksiin soveltuva malli. Muotoon puristaminen hyödyt kierteytysmenetelmänä verrattuna perinteiseen lastuavaan menetelmään, ovat nopeus, lastuttomuus, kestävyys, hyvä pinnanlaatu ja työkalun kestävyys. Menetelmä soveltuu myös hyvin sarjatuotantoon. LMT:n osastolla oli esillä myös HSS vierintäjyrsin.

 

   

Sumitomo Electric Hartmetall GmbH 1E63 osastolla käytiin läpi Maanterän syyskuussa Ota-Tuotteelta ostaman Avans-liiketoiminnan aloitusta.

Sumitomon keskeisiä vahvuuksia on pitkälle kehitetty materiaali- ja pinnoiteteknologia. Kovametallialustan, mikrorakenteen ja pinnoitteen hallitulla yhdistämisellä voidaan parantaa terän kulumisen- ja lohkeilunkestävyyttä sekä saavuttaa pitkä ja ennakoitava työkalun käyttöikä.

 


Yhteydenotto